21/03/2013
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ottanut kantaa jalkapallohuligaanin säilöön ottamista koskevaan asiaan.
Ratkaistavana oli tilanne, jossa poliisi oli ottanut valittajan turvasäilöön ja takavarikoinut häneltä kännykän noin neljäksi tunniksi. Syynä toimenpiteeseen oli se, että valittajan epäiltiin valmistelleen jalkapallo-ottelun yhteyteen jalkapallohuligaanien välistä yhteenottoa ja aikovan osallistua sellaiseen.
EIT katsoi, että poliisin valittajan käyttäytymisestä tekemien havaintojen perusteella oli voitu perustellusti päätellä, että tämän säilöönotto oli välttämätöntä pahoinpitelyn ja julkisen rauhan rikkomisen kaltaisten rikosten estämiseksi. Säilöönotto ja takavarikko olivat sallittuja, koska käsillä oli riittävän yksilöity ja konkreettinen laittoman toiminnan uhka ja kun valittaja oli jo ryhtynyt aktiivisiin toimenpiteisiin, jotka osoittivat, ettei hän aikonut noudattaa julkista järjestystä ja velvollisuuttaan olla tekemättä rikoksia.
Kun valittaja oli vapautettu tunnin kuluttua pelin päättymisestä, jolloin kahakointi ei enää ollut todennäköistä, säilöönotto ei myöskään ollut kestänyt tarpeettoman pitkään.
Alkuperäinen ratkaisu löytyy oheisen linkin takaa.