06/06/2026
Seitsemän vuotta sitten, 6.6.2019, allekirjoitettiin BOWA Legalin perustamissopimus.
Tuolloin BOWA oli kahden perustajan yhteinen ajatus siitä, että lakipalveluita voisi tarjota hieman toisin: käytännönläheisesti, ratkaisukeskeisesti ja helposti lähestyttävästi.
Rehellisesti sanottuna en olisi silloin osannut arvata, mitä kaikkea seuraavat seitsemän vuotta toisivat tullessaan.
Matkaan on mahtunut satoja asiakkaita, tuhansia tunteja asiantuntijatyötä, veroriitoja, oikeudenkäyntejä, yritysjärjestelyjä, onnistumisia, virheitä, oppimista, kasvua ja lukemattomia hetkiä, jolloin on pitänyt vain luottaa siihen, että oikea suunta löytyy tekemällä.
Vuosien aikana yritys on kasvanut ja muuttunut. Ihmisiä on tullut mukaan, osa on jatkanut matkaansa eteenpäin, ja samalla BOWA on löytänyt oman paikkansa suomalaisessa liike-elämässä.
Seitsemän vuoden aikana BOWA on kasvanut startupista boutique-lakitoimistoksi. Olemme rakentaneet yrityksen, jossa vahva asiantuntijuus yhdistyy käytännölliseen ja helposti lähestyttävään palveluun. Juuri sellaisen toimiston, jota itse aikanaan halusin olla rakentamassa.
Yrittäjyyteen kuuluu paljon sellaista, mikä ei näy ulospäin. Pitkiä päiviä, vaikeita päätöksiä, epävarmuutta ja vastuuta. Vastapainoksi se on antanut mahdollisuuden rakentaa jotain omannäköistä, tehdä töitä upeiden asiakkaiden kanssa ja työskennellä sellaisten ihmisten rinnalla, joiden kanssa myös vaikeat päivät tuntuvat kevyemmiltä.
Kiitos asiakkaillemme luottamuksesta, yhteistyökumppaneillemme yhteistyöstä ja ennen kaikkea BOWA:n tiimille siitä, että tätä matkaa tehdään yhdessä.
Seitsemän vuotta takana. Paljon opittuna. Ja tunne siitä, että parhaat vuodet on vielä edessä!