05/02/2026
Joskus työni kiinteistönvĂ€littĂ€jĂ€nĂ€ pysĂ€yttÀÀ. TĂ€mĂ€ oli yksi niistĂ€ hetkistĂ€. đ„čđđ»
Kun Heidi otti yhteyttÀ ja kertoi, ettÀ vÀlittÀmÀni asunto on hÀnen mummolansa, tiesin heti, ettÀ tÀmÀ kohtaaminen olisi erityinen.
Ja niin se olikin. đ„č
Heidin ja Marjut-serkun vaari Ruben ja mummu Karin Koivisto asuivat ja työskentelivĂ€t Marmoripalatsissa vuosina 1952â1983. Silloin tÀÀllĂ€ toimi Helsingin hovioikeus. Vaari toimi hovioikeuden vahtimestarina, mummu puolestaan huolehti talosta ja sen tiloista.
Oli sydÀntÀ lÀmmittÀvÀÀ seurata, kun heidÀn lapsenlapsensa, Heidi ja Marjut, sekÀ poikansa Karl-Olof, Heidin isÀ joka matkasi Vaasan seudulta asti, palasivat asuntoon muistelemaan mummolaa.
âšMuisteltiin, naurettiin ja pohdittiin yhdessĂ€, missĂ€ mm. kylpyhuone aikanaan oli ja mistĂ€ ikkunoista nĂ€kyi majakan valo. Selasimme Heidin ja Marjutin lapsuudenkuvia Marmoripalatsilta ja he kertoivat tarinoita, kuinka esimerkiksi talon vierustaa pitkin ei saanut missÀÀn nimessĂ€ juoksennella. đ
Vasta aikuisina he ymmĂ€rsivĂ€t, kuinka erityislaatuinen heidĂ€n mummolansa olikaan. đ«
TĂ€llaiset kohtaamiset ja hetket muistuttavat siitĂ€, miksi rakastan tĂ€tĂ€ työtĂ€. PÀÀsen vĂ€littĂ€mÀÀn koteja, joissa on niiiin paljon historiaa ja tarinaa ja merkitystĂ€. đ„č
Nyt Marmoripalatsin asunnot odottavat seuraavia perheitÀ luomaan tÀnne omat muistot.
EhkĂ€ tĂ€stĂ€ puutarhakodista tulee jĂ€lleen jonkun mummola. đ
Kaivopuisto AsuntoMyynnissÀ VÀlittÀjÀnArki