23/03/2026
Moi! Olen Aada, 8.-luokkalainen Joensuun Lyseon Peruskoululta ja olen ollut Teräskulman Joensuun toimistolla TET-harjoittelussa tämän viikon ajan.🤩
Olen päässyt oppimaan paljon uutta lakimiehen työstä, oikeustieteen opiskelusta sekä sosiaalisesta mediasta. Pääsin myös tutustumaan oikeaan oikeudenkäyntiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa, jossa seurasin istuntoa. Olen järjestänyt papereita, valmistellut kahvitilaisuuksia, tehnyt somea ja tietysti sain myös nähdä lakimiehen ja asianajosihteerin työtä vierestä. Opin myös, että lakimiehen työt ovat paljon muutakin, kuin vain oikeudenkäyntejä, ja pääsin näkemään perus-toimistoarkea.🙌
Viikko kokonaisuudessaan on ollut opettavainen ja vahvisti käsitystäni siitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Parasta on ollut hyvä työyhteisö ja, että minut otettiin mukaan ihan kuin osaksi työporukkaa. Kiitos koko toimiston väelle kuluneesta viikosta! 🩷